Kahvila Čaiju


Saamelaiskulttuurikeskuksen kohtaamispaikka on viihtyisä kahvila Čaiju, joka on saanut nimensä koltansaamenkielen teetä tarkoittavasta sanasta.

Kahvila Čaijussa on päivittäin tarjolla laadukasta kahvia, monipuolinen teevalikoima, herkullisia itseleivottuja leivonnaisia sekä raakakakkuja. Čaijun pullakahvit ovatkin jo käsite!

Tarjolla on runsaasti vaihtoehtoja järjestettävän tilaisuuden mukaan, menu suunnitellaan tilaisuuden luonnetta silmällä pitäen ja räätälöidään vastamaan asiakkaan toiveita. Arvostamme luontoa, joten sesonkien seuraaminen, paikallisuus ja luontoystävälliset valinnat ovat keittiömme lähtökohtana. Otamme aina pyydettäessä huomioon myös erityisruokavaliot.

Tarjoilut voidaan toteuttaa ravintolassa, kokoustiloissa tai Sajoksen aulassa. Kahvilan tiloissa voi järjestää myös häitä, muita perhejuhlia sekä illanviettoja.

Pyydä tarjous illallisista, juhlatilaisuuksista, häistä, syntymäpäiväjuhlista!

AUKIOLOAJAT:

Kahvila Čaiju on avoinna arkisin, maanantaista perjantaihin klo 10-15, suljettu la-su.

Tiistaisin ja torstaisin Čaijussa salaattibuffet tai keittolounas.

Muina aikoina ravintola on avoinna sopimuksen mukaan sekä konserttien ja tapahtumien aikana. 

Lounasbuffet ryhmille tilauksesta. Tilausruoissa ryhmän minimikoko 10 henkilöä.

Ravintolassa on 50 asiakaspaikka. Tilaisuuksissa ruokailutiloina voidaan käyttää myös ravintolan vieressä olevaa monitoimisalia sekä muita saamelaiskulttuurikeskuksen kokoustiloja.

BURES BOAHTIN JA BUORRE BORRÁNLUSTU!

Kahvila Čaiju

Tilaukset/varaukset:
Sajos
010 839 3109
sajos@samediggi.fi